Kasper Fabian Wreden
Uusi haaste Killalle
Lähipäivinä on Lentovarikon Killan tarkoitus allekirjoittaa sopimus Kasper Fabian Wreden lentokoneaihion entisöinnistä. Sopimus koskee 24.10.1892 syntyneen Kasper Wreden vuosina 1914–1915 suunnittelemaa ja rakentamaa, moottorilla toimivan lentokoneen aihiota osineen. Osat ovat löytyneet Anjalankoskelta Rabbelug`n, Takamaan kartanon ullakolta. Killan on tarkoitus ensin siirtää osat Tampereelle. Sen jälkeen tutkia olisiko niiden perusteella mahdollista selvittää koneen rakenne ja muoto riittävällä tarkkuudella, että näköismallin rakentaminen olisi mahdollista. Mikäli entisöintityö onnistuu, kone luovutetaan Suomen Ilmailumuseon haltuun näytteille asetettavaksi ja säilytettäväksi.
Koneesta on säilynyt osia ja tietoa hyvin vähän, joten työ on varsin haasteellinen. Rakentamiseen liittyviä asiapapereita tai valokuvia ei ole löytynyt lainkaan. Kasper Wreden elämästä ja hänen kiinnostuksestaan ilmailuun on K.W.Janarmo kirjassaan Varhaisilmailumme 1753–1919 kirjoittanut hyvin kiehtovan tarinan.
Lentokipinän Wrede oli luultavasti saanut selaamistaan saksalaisista lehdistä. Aluksi hän vuonna 1910 rakensi itselleen ”linnunsiivet”, joiden varassa hän hyppäsi katoilta ja muilta korkeilta paikoilta. Seuraavaksi oli vuorossa liitokoneen rakentaminen. Kun sopivaa harjoittelumaastoa ei ollut, kaadettiin Toivola-vuoren rinteestä puita ja näin saatiin rata lentoja varten. Liitolennot hän aloitti talvella 1911.
Koulunkäynnin Wrede lopetti 19-vuotiaana seitsemänneltä luokalta ja lähti Saksaan Sleesiaan, Warmbrunnin metallitehtaaseen harjoittelijaksi. Vuonna 1912 hän oli siirtynyt töihin Treptowiin, Berliinin lähelle ja siellä sijaitsevaan lentokonetehtaaseen, josta oli lyhyt matka Saksan varhaisilmailun kehtoon – Johannisthaliin. Ennen pitkään hän pääsi töihin lentokentälle ja siellä tutustui ”Taube” lentokoneeseen, joka silloin oli kuuluisin saksalainen kone. Sen lento teki syvän vaikutuksen katselijaan. Lentokoulutuskin houkutteli, mutta korkea hinta sai luopumaan ajatuksesta.
Elokuussa 1912 Kasper Wrede palasi kotiin ja suoritti yksityisoppilaana ylioppilastutkinnon joulukuussa 1913. Saman vuoden alussa hän suoritti Rumpler-Taubea taso- ja pyrstörakenteeltaan muistuttavalla koneella liitolentoja Toivola-vuoren rinteestä. Joulukuussa Wrede matkusti Saksaan ja aloitti opinnot Drestenin korkeakoulun koneenrakennusosastolla, mutta palasi kotiin syksyllä 1914 maailmansodan puhjettua. Maahantulon jälkeen hän kirjautui välittömästi Helsingin teknilliseen korkeakouluun.
Koneenrakennuspuuhat jatkuivat ja kiihtyivät. Wreden käytössä oli Rabbelugnin ja Toivolan välissä sijaitseva lautojen kuivausvaja, josta oli tehty lentokoneverstas. Avustajana toimi 21-vuotias metsänvartija Otto Eriksson, joka oli taitava puuseppä. Erikssonin muistikuvia:
Paroonin palattua Saksasta 1914, pantiin sen oikean lentokoneen rakentaminen heti alulle. Olin jo aikaisemmin saanut kirjalliset ohjeet Saksasta hankittavan puutavaran – rimojen laadun ja mittojen suhteen – suhteen. Parooni teki yleispiirustuksen ja osa piirustukset, sekä huolehti metalliosien hankkimisesta ja valmistuksesta Myllykosken tehtaalla. Joitakin osia hän toi mukanaan Saksasta. Minä tein puutyöt: Potkureitakin valmistimme liimaamalla ja puristamalla ohuita puulevyjä yhteen. Moottori tuli Ranskasta. Se oli 3-sylinterinen W-muotoinen auton moottori ja painoi arviolta 30 – 40 kg. Se oli saapuessaan osoittautunut varmakäyntiseksi, mutta tuulessa ja tuiskussa sen polttoaineputket jäätyivät kerta toisensa jälkeen. Neljänä viitenä päivänä yritettiin, mutta moottorin käynti oli epävarmaa. Kone pääsi kyllä ilmaan ja teki lyhyen hypyn ja siihen taas jäätiin. Viimeinen lento onnistui parhaiten. Silloin kone 500m:n matkalla useasti kohosi – ehkä 3 – 4 metriin. Pitemmälle parooni ei voinut lentääkään moottorin epävarman käynnin takia. Kone oli Erikssonin muistikuvan mukaan yksitasoinen ja siivet olivat suorakulmaiset, eivät linnunsiiven muotoiset kuten aikaisemmissa liitokoneissa. Tasot ja runko olivat verhoiltu öljykankaalla. Sukset olivat 15 – 20 cm leveät ja pyrstön alla oli lisäksi pieni suksi.
Tieto koneen lennosta levisi lähiympäristöön ja siitä edelleen venäläisten viranomaisten korviin. Eräänä päivänä nimismies tuli kahden venäläisen upseerin kanssa tutustumaan lentolaitteeseen ja sen rakentajaan. Etsittiin monilukuisista vajoista ja ladoista lopuksi nuuskittiin myös kartanon ullakko, joka oli tupaten täynnä huonekaluja. Mitään ei löydetty. Aikansa etsittyään korkeat herrat lähtivät tyhjin käsin ja nolon näköisinä tiehensä. Tieto etsinnästä oli kantautunut Wreden korviin niin ajoissa, että hänellä oli aikaa purkaa ja kätkeä kone, sekä hävitä itse maan alle.
Helmikuussa 1915 Wrede lähtee Ruotsin kautta Saksaan ilmoittautuakseen Lockstedter Lagerin Pfadfinder kurssille. Hänen kurssiaikansa jäi varsin lyhyeksi, koska sairauden takia se oli keskeytettävä. Oltuaan syyslukukauden Saksassa jatkamassa opintojaan ja harjoiteltuaan lentokonetehtaissa hän palasi jouluksi Ruotsiin. Ruotsissa hän kuuli Enoch Thulinin avaavan siviililentokoulun Ljungbyhedissä. Muuta ei tarvittu ja varoituksista huolimatta Wrede haki sinne ja pääsi. Koulussa oli kuitenkin kova puute koneista ja polttoaineesta ja hyvästä lentosäästä.
Seuraava tieto miehestä saadaan joulukuussa 1916 kun hän kirjoittaa Virginian ja Pohjois-Carolinan rajalla olevasta pikkukaupungista ja kertoo olevansa töissä Curtiss-tehtaissa Buffalossa. Helmikuun 21 pnä 1917 Amerikan Ilmailuklubi myöntää Wredelle varmaankin ensimmäisenä suomalaisena – kansainvälisen lentokoneohjaajantodistuksen no 661. Kokeet suoritettiin Curtiss JN-4 koneella.
Elokuussa 1918 Wrede palasi Suomeen ja ilmoittautui palvelukseen lentojoukkoihin. Hänet sijoitettiin ylikersantin vakanssille ja määrättiin ensin Santahaminaan ja sitten Uttiin. Tiedetään Wreden olleen Ilmailuvoimien komentajan 18.11 henkilöluettelon mukaan valmis ohjaaja ja upseeriehdokas. Kuitenkin 16.1.1919 hänet vapautettiin yli-ikäisenä sotapalveluksesta ylikersanttina. Wrede huomasi, ettei hänen palveluksiaan tarvittu. Kun kaikkiin näihin katkeriin kokemuksiin liittyi vielä onneton rakastuminen, olikin mitta täysi. Niin hän päätti jättää kaiken ja lähteä ainiaaksi pois. Australiasta hän vuokrasi pienen asumattoman saaren Fidzisaaristosta ja asettui sinne asumaan. Toista vuotta kului ja yksinäinen, täysin luonnonvarainen elämä alkoi miellyttää Wredeä. Kuitenkin vaikea sairaus katkaisi hänen elämänsä 16.10.1921 Lakembessa Fidzisaaristossa, 29. vuoden ikäisenä.
Mahdollisesta koneen rakentamisesta sellaiseksi että se vastaisi mahdollisimman tarkasti alkuperäisen rakennetta ja muotoa tulee olemaan työläs tehtävä. Lähdeaineistoa on tuskin nimeksikään. Moottorin hankkiminen voi osoittautua hankalaksi. Löytyykö vielä kätkettyjä alkuperäisiä osia? Monta asiaa on selvitettävä ennen entisöintityön alkamista.
Onhan vielä sellainenkin mahdollisuus, että jäljellä olevat osat asetellaan mahdollisimman oikeille paikoilleen ja kootaan koneesta näyttelyesineeksi ”taiteilijan näkemys”.
Mikäli entisöinti tehtävässä tulee ylipääsemättömiä vaikeuksia ja esteitä, joista johtuen entisöintiä on mahdoton suorittaa, neuvotellaan omistajaedustajan kanssa tehtävän keskeyttämisestä, kokonaan lopettamisesta ja aihion osien säilyttämisestä.
– Kuvassa yksi Taube koneen versio
Kuvissa koneen jäljellä olevia osia
