Valikko Sulje

Terveisiä Lentotekniikkaseminaarista Keuruulta


Lentovarikon Killan järjestämä 4. Lentotekniikkaseminaari oli tänä vuonna Keuruun lomahotelissa. Kaksi päiväiseen tilaisuuteen osallistui 126 henkeä koko valtakunnan alueelta.

Enemmänkin oli tulossa, mutta majoitus ja luentosalin tila asetti rajoitukset. Kyllä kiltatoimintaan väkeä saadaan, kun on mielenkiintoinen aihe. Sen tämäkin tapahtuma todisti.


Pääjärjestäjä oli Juhani Ronumäki ja hän oli jälleen saanut todella asiantuntevat henkilöt luennoitsijoiksi. Tästä kaikille luennoitsijoille suuri kiitos.


– Lentovarikon Killan järjestämänä päivät olivat neljännet ja Killan puheenjohtaja luovutti Juhanille Killan 1. luokan plaketin nro 13 ansioista kaikkien neljän seminaarin järjestämisestä


– 1. päivän luennoitsijat toimitusjohtaja Pekka Karhumäki, teknikkokapteeni evp Juhani Ronumäki, Patrian HX -hankejohtaja Juhani Hanka, insinöörieversti Juha-Matti Ylitalo, Killan pj kapteeni evp Matti Käkelä ja insinöörieversti evp Juha Hakulinen

Ensimmäisenä päivänä tilaisuuden avasi Killan puheenjohtaja Matti Käkelä. Hän kertoi killan olevan hyvässä kunnossa ja toiminnan tulevaisuus tulee näyttämään mihin suuntaan mennään, kun toimintoja joudutaan sovittamaan Logistiikkalaitoksen kanssa.

Logistiikkalaitoksen tervehdyksen esitti HX-hankkeen materiaalijohtaja insinöörieversti Juha-Matti Ylitalo. Hän korosti puheessaan historian merkitystä. Pv uudistus vuonna 2015 muutti huomattavasti perinneasioita. Lentovarikon Kilta on omalta osaltaan sekä perinteiden, että ilmailuhistorian vaalija, josta tämäkin tilaisuus oli hyvä esimerkki.

Ilmavoimien esikunnan tervehdyksen ja tämän hetken toiminnan kokonaisuuden esitteli insinöörieverstiluutnantti Harri Saarinen.

Hornetin avioniikkajärjestelmien ylläpito ja valmiuksien luomisesta luennoi Insinöörieversti evp Juha Hakulinen. Tämän jälkeen HX- hankejohtaja Juhani Hanka Patrialta tarkasteli HX-hanketta Patrian näkökulmasta katsoen.

Toimitusjohtaja Mika Mäkilän aiheena oli Oikeus ilmatilaan ‑ ilmatilasääntelyn historiaa ja toimitusjohtaja Pekka Karhumäen aihe Lentokoneen rakennusta 1920-luvulla.

Kaikki luennot olivat hyvin valmisteltuja, mielenkiintoisia ja jopa hauskasti esitettyjä.   

Ohjelmassa oli majoittuminen hotellin tiloihin ja sen jälkeen ilta meni vapaan seurustelun merkeissä tuttuja tapaillen ja vanhoja työasioita muistellen. Ravintolassa oli illalla esiintyjänä Kyösti Mäki-Mattila ja vaikutti kuin koko Keuruun ja lähialueen väki olisi paikalla?


– 2. päivän luennoitsijat pääjärjestäjä teknikkokapteeni Juhani Ronumäki, Insinöörieversti Kim Juhala, eversti evp Janne Pauni, myyntipäällikkö Kimmo Jämsèn, tutkintalautakunnan puheenjohtaja Esko Lähteenmäki, filosofian maisteri Antero Halmela ja hallituksen puheenjohtaja Markku Koivurova

Toisen päivän ensimmäinen luennoitsija oli tutkijalautakunnan puheenjohtaja Esko Lähteenmäki. Hänen aiheena oli Turbo-Vinhan onnettomuustutkinta Kuorevedellä. Ikävästäkin aiheesta saa mielenkiintoisen, kun siihen lisää mukaan muutamia tutkintaan liittyviä kommelluksia.

Raketti- ja avaruustiedettäkin kuulimme, kun eversti evp Janne Paunin aiheena oli Kaukovaikuttamisen alku V-1 ja V- 2 saksalaisten kehittämänä.  

Insinöörieversti Kim Juhalan aiheena oli Ilmavoimien lentotekniikka 100-vuotta. Tämä luento tuli hyvin nopeasti nykyhetkeen ja antoi selkeän kuvan, kuinka ilmavoimien operatiivinen toiminta ja taistelukyky on iso järjestelmäkokonaisuus, johon kuuluu paljon muutakin kuin lentokone.

Hävittäjä koulutuksen kehitysnäkymistä luennoi myyntipäällikkö Kimmo Jämsèn. Isot hankkeet on silläkin saralla.

”Minne menet, Pohjois-Korea?”, aiheesta luennoi filosofian maisteri Antero Halmela. Hänet oli aikanaan kutsuttu ulkoministeriön kautta A Cappella yhtyeen mukana Kim Il-sungin 100-vuotisjuhliin Pohjois-Koreaan. Tämä luento oli todella hauskasti ja mieleenpainuvasti esitetty. Meille tuli hyvin selväksi, että Pohjois-Korea on ihan oma maailmansa ja maa.

Päivän viimeinen luennoitsija oli hallituksen puheenjohtaja Markku Koivurova Atol Aviaton Oy:sta Rovaniemeltä. Hän esitelmöi yrityksensä mahdollisuuksista osallistua Drone markkinoille nykyisen Atol koneensa muunnoksella miehittämättömäksi ilma-alukseksi.

Juhani Ronumäki oli jo aiemmin ilmoittanut Killalle ja nyt osallistujille, että tämä oli viimeinen hänen järjestämänsä seminaari. Seminaarit eivät kuitenkaan lopu, sillä jatkajaksi on lupautunut Raimo Salonen yhdessä Matti Käkelän kanssa.Testi ja kuvat: Asko Nieminen 


Lentovarikon Kilta ry järjestää Lentotekniikkaseminaari IV

perjantaina 26. ja lauantaina 27.10.2018

Hotelli Keurusselässä, Keurusseläntie 134, 42700 KEURUU

Ohjelma perjantaina 26.10.2018

  • 11:00-12:00 Ruokailu, buffee-lounas
  • 12:00-12:15 Lentovarikon Killan tervetulotoivotus, puheenjohtaja Matti Käkelä
  • 12:15-12:30 Tilaisuuden avaus, insinöörieversti Juha-Matti Ylitalo
  • 12:30-13:40 Ilmavoimien Esikunnan tervehdys
  • 13:00-13:40 Katsaus Ilmavoimien toimintaan, insinöörieversti Juha-Matti Ylitalo
  • 13:40-13:50 Käytännön järjestelyt, Juhani Ronumäki
     
  • 13:50-14:30 Kahvitauko
     
  • 14:30-15.10 Hornetin avioniikkajärjestelmien ylläpito ja valmiuksien luominen, insinöörieversti evp Juha Hakulinen
  • 15:10-15:45 HX-hanke Patrian näkökulmasta katsoen, HX-hankejohtaja Juhani Hanka, Patria
     
  • 15:45-16:15 Tauko
     
  • 16:15-16:50 Oikeus ilmatilaan – ilmatilasääntelyn historiaa, toimitusjohtaja Mika Mäkilä, Linja-autoliitto
  • 16:50-17:10 Lentokoneen rakennusta 1920-luvulla, toimitusjohtaja Pekka Karhumäki

Majoittuminen. Iltaohjelma vapaata keskustelua

Ohjelma lauantaina 27.10.2018

Aamiainen hotellissa majoittuville.

  • 9:00-9:40 Turbo-Vinkan onnettomuustutkinta Kuorevedellä, tutkijalautakunnan puheenjohtaja Esko Lähteenmäki
  • 9:40-10:15 Kaukovaikuttamisen alku V-1 ja V-2, eversti evp Janne Pauni
     
  • 10:15-10:30 Tauko
     
  • 10:30-11:00 Ilmavoimien lentotekniikka 100-vuotta, insinöörieversti Kim Juhala
  • 11:00-11:40 Hävittäjäkoulutuksen kehitysnäkymät, myyntipäällikkö Kimmo Jämsen, Patria
  • 11:40-12:15 Minne menet, Pohjois Korea? Filosofian maisteri Antero Halmela
  • 12:15-12:50 Atol-Drone, hallituksen puheenjohtaja Markku Koivurova, Atol Avion Oy

Osallistumismaksut

  1. Henkilöt, jotka osallistuvat ruokailuun, kahvitteluun sekä luentoihin hinta on 50 euroa
  2. Henkilöt, jotka osallistuvat ruokailuun, kahvitteluun sekä luentoihin ja yöpyvät kahden hengen huoneessa hinta on 105 euroa (yöpyminen päähotellin puolella)
  3. Henkilöt, jotka osallistuvat ruokailuun, kahvitteluun sekä luentoihin ja yöpyvät yhden hengen huoneessa hinta on 120 euroa (yöpyminen Lomahotellin puolella)

Sitovat ilmottautumiset:

  • Juhani Ronumäki, puh 0400 924 046,
    s-posti juhani.ronumaki ät gmail.com
  • Matti Käkelä, puh 044 987 9232,
    s-posti matti.kakela ät elisanet.fi

Seminaariin osallistuminen ei vaadi Killan jäsenyyttä.
Ilmoittautuessa pitää mainita erityisruokavaliot.

Maksu suoritetaan Lentovarikon Killan tilille FI6921211800030346, viite 5678, 10.10.2018 mennessä.

Tilaisuudessa on myynnissä Lentovarikon Killan ilmailuaiheisia tuotteita.

TERVETULOA TILAISUUTEEN!
Lentovarikon Kilta ry