Valikko Sulje

Kiltakirje 2019

Arvoisat kiltalaiset!

Kuluva ja pian päättyvä vuosi on Killan toiminnan kannalta kahta tapahtumaa vaille valmis.
Kilta osallistuu Vuoreksessa marraskuun 22. päivänä pidettävään valtakunnalliseen Lapsi työhön – tapahtumaan, jossa järjestämme lapsille tapahtumarastin. Samalla meillä on mahdollisuus aikuisille osallistujille kertoa kiltamme toiminnasta. Joulukuun alussa järjestämme pikkujoulujuhlan nyt toisen kerran yhdessä Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen Esikunnan Killan kanssa. Juhla on myyty loppuun ja tilaisuudessa on luonteva mahdollisuus hyvän ruoan ja juoman kera verkostoitua sekä tutustua uusiin ihmisiin.

Marraskuun alussa järjestetty Lentotekniikkaseminaari V oli jälleen kerran menestys. Tilaisuuteen osallistui 130 henkilöä. Tästä Juhani Ronumäen ideoimasta tapahtumasta on kasvanut Ilmavoimien Kiltaliiton sisällä suosituin vuosittain toistuva tapahtuma. Tilaisuudessa oli jälleen kerran erittäin hyviä ja mielenkiintoisia esitelmiä. Haluan vielä lausua kiitokset kaikille esitelmöitsijöille, osallistujille ja seminaarin vetovastuun ottaneelle Raimo Saloselle. Seminaarissa esittelimme myös Killan kirjauutuuden – Suomen Ilmailuhistorian muistomerkkikirjan 2. täydennyspainoksen. Aarno Saramäki ja Asko Nieminen ovat tehneet mittavan työn päivittäessään tämän laadukkaan ja helposti luettavan kirjan. Kirjaa myydään jäsenistöllemme jäsenhintaan 20 euroa / kappale.

Tässä yhteydessä voidaan myös todeta, että Killan historiassa päättyy yksi aikakausi. Killan toiminnassa sekä hallitustyöskentelyssä heti toimintamme käynnistymisestä alkaen mukana ollut Pirjo Perämäki jättäytyy omasta pyynnöstään pois hallituksesta. Pippe on ollut aktiivisesti mukana järjestämässä ja toteuttamassa monia eri tapahtumia lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Haluan kiittää Pippeä hyvin tehdystä työstä. Kokonaan hän ei ole poisjäämässä toiminnastamme, sillä hän on lupautunut matkanjärjestäjäksi Hamina Tattoon sotilasmusiikkitapahtumaan lauantaina 8.8.2020. Mikäli sotilasmusiikki ja marssiesitykset kiinnostavat, niin tämä päivämäärä kannattaa jo merkitä kalenteriin. Matkasta annetaan lisätietoa ensi vuoden alkupuolella.

Kiltatyössä ollaan yleisesti tulossa merkittävään nivelkohtaan, sillä elossa on vain noin 8000 sotiemme veteraania.
Havahduin tähän tosiasiaan Kiltamme vanhimman miespuolisen jäsenen insinöörieversti evp Veikko Juurikkaan äskettäin täyttäessä 95 vuotta.
Vuonna 1976 perustetussa Pilvenveikot yhdistyksessä on enää elossa vain 8 sodanaikaista lentäjää. Tieto on tarkistettu yhdistyksen puheenjohtajalta eversti evp Janne Paunilta. Viimeisin hävittäjä-ässä Jaakko Hillo saatettiin Helsingin Hietaniemessä viimeiselle matkalleen tämän vuoden kevättalvella. Hän oli muuten Kiltamme perustajajäsen ja meillä oli kunnia olla mukana saattomatkassa.
Mikäli läheisissänne on sodanaikaisia veteraanisukulaisia tai ystäviä niin kannustan teitä kokoamaan historiatietoutta ja pitämään heihin aktiivisesti yhteyttä. Pian tämä lanka katkeaa.

Henkilökohtaisesti haluan kiittää jäsenistöä aktiivisesta toiminnasta ja saamastani tuesta. Nyt uuden vuosikymmenen kynnyksellä on hyvä hakea rytminvaihdosta ja uusia ajatuksia Killan toimintaan. Lokakuussa pidetyssä Killan syyskokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi 1.1.2020 alkaen valittiin insinöörieverstiluutnantti evp Esa Mäkinen. Esa tuntee hyvin Laitoksen ja Killan toiminnan sekä historian. Tämä antaa hyvän pohjan toiminnan kehittämiselle. Toivotan Esalle ja uudelle valitulle Killan hallitukselle menestystä työssään.

Hyvää ja rauhaisaa joulunodotusta.

Kiltaterveisin,
Matti